Loppukiri – kohti kevyempää: videot VI ja VII

Kuntavaalikamppailu lähestyy loppuaan. Alla Poliittisen Eläimen toistaiseksi viimeiset videot. Politiikka ei ole sopeutumista vallitsevaan vaan asioiden muuttamista. Uudet, kevyemmät elämät odottavat kokijaansa, tekijäänsä!

Video VI

Video VII

Kaikki maailman uudet eläimet, liittykää yhteen!

Mainokset

Kaupunkitila -mikä on omaa?

Ihmisten olisi hyvä kokea oma ”sisäinen” järjestyksensä demokraattisesti. Tämä voisi edesauttaa yhteiskunnan kehittymistä kohti demokratiaa, joka olisi todellista ja lähellä – toisin kuin nyt vallitseva edustuksellisuus vaaleineen mahdollistaa. Eläimen vaalivideossa V kysytään oman ja yksityisen perään, niin sielussa kuin kaupunkitilassakin.

Jättiloikka vasemmalle!

Vaalivideoissa III ja IV Poliittinen Eläin lähestyy porvarillisen elämänmenon perustoja. Mitä vasemmiston tulisi laittaa peliin laajassa kuvassa?

Video III – jotakin kontrolliyhteiskunnasta ja porvariudesta:

 

Ja video IV – työstä ja riistosta ja sosiaalisesta luototuksesta.

Taide vs. Politiikka II

Poliittinen Eläin osallistui Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen järjestämään tilaisuuteen 25.3. Liikelaiturilla. Paikalla oli kuusi kuntavaaliehdokasta ja aiheena esittävien taiteiden tulevaisuus Pirkanmaalla. Eläin laittoi itsensä likoon ja kuuma tuli:) Katso alla video koko tapahtumasta.

Vaalivideo II

Eläimen toinen vaalivideo. Mistä muutos voisi alkaa? Mitkä asiayhteydet ovat olennaisia ja mitä vasemmiston sitten tulisi tehdä? Mitä siis ajatella demokratiasta, pääomasta, porvarillisuudesta ja niin edelleen? Yhteiskunta olemme me!

Taiteiden talo Tampereelle

Kuvahaun tulos haulle escher pics
Tampere tarvitsee Taiteiden talon. Rakennuksen ei tarvitse olla uusi eikä sisältää kaikkea mahdollista uusinta tekniikkaa. Talo tulee antaa taiteilijoiden ja kansalaisten käyttöön sellaisenaan.
Tampere haluaa julkisesti esiintyä kulttuurikaupunkina. Pari laitosteatteria ja orkesteri ei kaupungista vielä sellaista tee. Koska taiteellisen toiminnan ytimessä on kokemuksellisuuden muutos, on muutokselle luotava helposti lähestyttäviä tiloja.
Erityisesti uudet esittävät taiteet ja taiteilijat ovat tilojen tarpeessa. Taiteiden taloa ei kuitenkaan tule rajata vain jollekin taiteen alueelle, vaan se voi toimia pikemminkin kokoavana ja yhdistävänä voimana taiteiden välillä.
Kenen tahansa kaupunkilaisen tulisi päästä helposti mukaan talon toimintaan. Näin taiteen ja muun elämän välistä rajaa voisi koetella käytännössä. Tämä voisi tuottaa sellaista kokemuksellisuutta, joka jo itsessään edistäisi hierarkioiden purkautumista ja pelkojen vähenemistä.
Rakennuksen olisi syytä sijaita niin sanotusti hyvällä paikalla. Miten olisi Frenckellin ympäristö?
Alla vielä lyhyesti taiteen ja politiikan suhteesta. Teksti on osa laajempaa kirjoitusta, jonka voit lukea kokonaan linkistä https://vasenkaista.fi/2017/02/kohtalona-matti-meikalainen-filosofisia-hahmotelmia-tulevaisuuksien-suomesta/
Onnen lupaus

Modernin taideteoksen kohdalla ei ole niinkään tarpeen kysyä mistä se koostuu vaan miten se koostuu. Millainen on taideteoksen koostavien osien keskinäinen suhde? Palveleeko osien yhteenliittymä jotakin sille itselleen ulkoista ja ylikäyvää päämäärää? Sulautuvatko osat kenties joksikin ne itsensä ylittäväksi identiteetiksi? Vai määrittyykö osien keskinäinen suhde vapautena, joka tunnustaa osien erillisyyden ja juuri siten mahdollistaa vapaan yhteenliittymän muodostumisen? Nämä samat kysymykset voidaan esittää mutatis mutandis yhteiskunnalle.

Filosofi Theodor W. Adornon mukaan taiteen ei tule jäljitellä yhteiskuntaa vaan yhteiskunnan tulee jäljitellä taidetta. Adornon ajattelussa taide taiteena on ”korkeampaa” olemista. Tällöin taide on väistämättä konfliktissa väärän maailman kanssa. Adornon kuuluisan muotoilun mukaan ”Taide ei ole vain paremman käytännön edustaja suhteessa siihen, mikä on vallinnut tähän päivään asti, vaan se on yhtä hyvin sellaisen käytännön kritiikkiä, jossa käytäntö on vain brutaalia itsesäilytystä olemassaolevan keskellä ja sen vuoksi. Taide pitää tuotantoa tuotannon vuoksi valheena ja tähyää työn kahleen takaiseen käytäntöön. Promesse du bonheur ei tarkoita vain, että nykyinen käytäntö estäisi onnen: onni on käytännön tuolla puolen.” Platon yhdisti onnellisuuden oikeamielisyyteen. Nyt Adorno siirtää onnen käytännön tuolle puolen. Millainen tulevaisuuden kritiikki näin mahdollistuu?

Porvarillinen yhteiskunta on aina kavahtanut taidetta taiteena. Näin myös Suomessa. Taide on haluttu valjastaa jonkin hyödyn palvelukseen, esimerkiksi kansakunnan synnyn ja identiteetin muovautumisen tarpeisiin, vapaa-ajan käyttötavaraksi työn vastapainoksi tai yleisen lohdun lähteeksi. Nykyisin monet kuntouttavat ja sosiaalisiin tarpeisiin räätälöidyt taidekäytännöt (niin arvokkaita kuin ne itsessään voivat ollakin) jatkavat samaa suuntausta. Porvarillinen yhteiskunta ei voi sietää taidetta taiteena, koska se jo pelkällä olemassaolollaan vihjaa kokonaan toisenlaisiin elämänkäytäntöihin kuin mitä porvarillisen järjestyksen piirissä on sallittua edes kuvitella. Lyhyesti sanottuna, taide tuo mukanaan vallankumouksen uhan.

Taiteen vallankumouksellinen potentiaali piilee sen kyvyssä kieltäytyä ennalta tietämisen houkutuksesta. Taide pysyy avoimena sille, miksi se haluaisi tai voisi tulla. Kieltäytyessään tietämästä varmasti ennalta mikä on hyvää, taide problematisoi myös perinteisen normatiivisen etiikan. Tämän seurauksena porvarillinen yhteiskunta kokee kouristuksia (taantumuksen voimistuessa yhä rajumpia) ja näkee kaikkialla taiteen kaapuun kätkeytynyttä kumouksellisuutta ja väkivallan uhkaa.

Tosiasiassa taiteeseen kuuluva kumouksellisuus ei ole lähtökohtaisesti väkivaltaista, toisin kuin itse porvarillinen järjestys, vaan se on taiteellista; perustavaa vapautta ja itse kokemuksellisuuden muutosta. Ja juuri kokemuksellisuuden muutoksen mahdollisuutta yhteiskunta ei voi sietää, koska kokemuksen on pysyttävä samana. Muutoin elämänkäytäntöjemme perustavat ehdot aina kulttuurin tavoitteista talouden ehtoihin saakka joutuisivat uudelleenarvioinnin alaisiksi. Tässä ja vain tässä mielessä taide on uhka porvarilliselle ja kapitalistiselle elämänmenolle.

Jos ja kun modernille taiteelle on keskeistä kysymys osiensa vapaasta yhteenliittymästä, asettaa se yhteiskunnalle toisenlaisen ”mallin”. Taide ei siis enää toimi aikansa peilinä vaan enemmänkin suunnannäyttäjänä, joka kokemuksen muutosta valmistellessaan valmistaa tietä myös toisenlaiselle yhteiselolle. Mitään lopullista tavoitetta ei kuitenkaan tarvitse tietää: yhteisön olemus pysyy avoimena ja varmistaa näin tulemisensa.

Tämä kaikki on myös hyvin käytännöllistä ja jo käynnissä monin eri tavoin. Muutos ei tarvitse tuekseen valtavia massoja tai resursseja, instituutioiden painoa ja näiden painon arvoa, eikä lainkaan managerismia. Uusi kokemuksellisuus on lähtökohtaisesti jotakin kevyempää, huokoisempaa ja avonaisempaa, vähemmän itseriittoista ja vähemmän patologista kuin mitä varautunut ja historiassa kouliintunut porvarillinen subjekti on kyennyt synnyttämään. Taide tekee tyhjäksi yhteiskunnallisen ja yksilöllisen muutoksen keinotekoisen kahtiajaon: taide muuttaa molempia molempien parhaaksi. Siinä on onnen lupaus, jonka Suomenkin tulevaisuus saa kohtalolta lahjaksi. Päinvastaisista väitteistä huolimatta taide on yhäkin kohtalokasta. Pelissä on äärellisen toimijan suhde äärettömyyteen.

Kuvahaun tulos haulle paul klee angelus novus poster

 

Kuntavaalit III (ehdokas 393)

Vaalit lähestyy ja Poliittinen Eläin on mukana numerolla 393, kolmeysikolme. Vaikka kyseessä on edelleenkin ”vain” kuntavaalit, on syytä pitää mielessä koko poliittisen toimintamme luonne ja tarkoitus. Pääoma ja markkinat valtaavat yhä laajemmin alaa inhimillisen (ja sitä myötä ei-inhimillisen) elämän muokkaamiseksi. Tämän suorana seurauksena on ihmisten epätoivon lisääntyminen, josta taas seuraa muukalaiskammon kasvu, lähimmäisenrakkauden viimeistenkin rippeiden näivettyminen ja kaikenlaisen kuripolitiikan nousu. Kapitalistinen tuotanto- ja elämänkoneisto on vastassa myös kuntavaalien kohdalla.

Todellinen politiikka voi olla vain kamppailua tasa-arvosta. Kunnassa (Tampere) tämä tarkoittaa muun muassa kaikkien sellaisten julkisten palveluiden tasapuolista ylläpitoa, joilla itsellään on markkinoista vapauttavaa voimaa. Siis kirjastot, päivähoito, koulutus ja muut itsestään selvät asiat.

Porvarillisessa järjestyksessä on sisäänrakennettuna taipumus yksityistää ja eriyttää. Nykyisen oikeistolaisen hegemonian aikana tämä otetaan annettuna, kuin luonnonjärjestyksenä. Mutta politiikka on juuri tämän ”luonnollisuuden” kyseenalaistamista. Kaikista surkeista epäonnistumisista huolimatta, joita vasemmiston nimen alla on koettu ja edelleen koetaan, on politiikan ollakseen edistyksellistä oltava vasemmistolaista. Yksinkertaistaen se tarkoittaa: luoda edellytyksiä pääoman ja porvarillis-oikeistolaisen kurin ikeestä vapaalle elämälle.

Kunnissa on mahdollisuuksia toteuttaa edellä hahmoteltua politiikan suuntaa. Seuraavassa joitakin yksityiskohtia muutoksen käynnistämiseksi:

  • lisää suoraa demokratiaa ohi valtuuston
  • kaiken päätöksenteon julkisuutta on lisättävä
  • sosiaalista luototusta on helpotettava
  • julkisen omaisuuden yksityistäminen on lopetettava
  • pääomaverot on maksettava myös kuntaan
  • kunnallisveroon progressio
  • ympäristökysymykset on asetettava kategorisesti bisnestoiminnan edelle

Huolestunut mutta asiallinen liberaaliporvari tietysti kysyy, että kuka kaiken maksaa? Vastaus on: me kaikki. Kun porvarillisen taloudenpidon perusteet kyseenalaistetaan radikaalisti, häviää myös vallitsevan hegemonian itsestäänselvyys. Politiikka on asioiden muuttamista, ei sujuvaa sopeutumista vallitsevaan.

Kuka on poliitikko?

Kysymys kuuluu tänään: mikä pätevöittää politiikkaan? Puolueuskollisuus ei, yritysjohtajuus ei varsinkaan, pelkät omat intressit ei ja niin edelleen. Kenties pätevöitymistä politiikkaan ei ole – ainakaan politiikan ulkopuolella? Vaiko sittenkin? Mikä on se raja, politiikan ulkopuoli? Kaikki uudet eläimet, liittykää yhteen!

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/be/Pygoscelis_papua.jpg

Poliittisen aluetta tulisi laajentaa ja syventää inhimillisen ulkopuolelle. Mitä tarkoittaisi todellinen inhimillisen ja ei-inhimillisen liitto, yhteys,  joka loisi pohjan elä(i)mien vallankumoukselle ja tällä kertaa ilman Orwell-setää?

Tampereen on jatkossa huomioitava koko asujaimistonsa. Se on myös lopulta tehokkainta anti-kapitalistista politiikkaa. Kwaak!!!!

Kuntavaalit II

Politiikka ei ole yhteisten asioiden hoitamista vaan kamppailua ylipäätään siitä, mitä ja miten (yhteiset) asiat ovat. Porvarillisessa järjestyksessä yhteisten asioiden hoitaminen tarkoittaa vallitsevan jatkamista vallitsevin aatoksin. Juuri tämän politiikka politiikkana haluaa kyseenalaistaa ja muuttaa. Ei ole mitään samaa venettä, jossa jo olisimme (ellei sitten maailmankaikkeus ole tuo vene).
Kuntavaalien(kin) kohdalla on syytä kysyä oleelliset ja laajatkin kysymykset. Siksi olen asettunut ehdokkaaksi. Vapaus uusiin elä(i)miin on poliittisen toimintani perimmäinen motiivi. Ja tätä vallitseva porvarillinen järjestys ei perimmiltään salli. Siksi kamppailu.
Ihmisten tulee saada tutkia ihmisyyttään yhdessä ja rauhassa. Pääomalla ei tule olla tähän mitään sanottavaa. Monien ihmisten arki on kamppailua, joka ei kuitenkaan ole poliittisesti innostavaa ja voimia lataavaa vaan ainoastaan lannistavaa ja kuluttavaa selviytymistä kyynisen talousmahdin armoilla. Siksi kamppailusta on tehtävä poliittista, jokapäiväistä. Väännöt ja kamppailut käydään arjessa. Edustuksellisen demokratian (kenties ainoa hyväksyttävä) tehtävä on toimia tämän saman kamppailun näyttämönä.